suomeksipå svenskain english
 

Perjantai 15.6

Matka alkoi Björkön Svedjehamnista veneen ottaessa Fredrik Sandvikin varmoissa käsissä suunnan kohti Ruotsia. Kahden tunnin upean ja ikimuistoisen merimatkan jälkeen rantauduimme kylmissämme ja märkinä Fjäderäggiin. Ensimmäinen majakka oli enää lyhyen kävelymatkan päässä!



Fjädereggin majakalta avautuu merinäkymät joka suuntaan ja taivas, jonka haluaisi nähdä tähtisenä yönä





Räystäspääskyillekin oli tarjolla valmiit pesät - metallilevykiinnitys suojasi näppärästi hirsiseinää


Nousimme betonisella polulla karun kivikkomaiseman läpi kohti lakea, ja sinne päästyämme hölmistyimme; majakan juurelta löytyi retkeilymaja! Ystävällinen retkeilymajan isäntä pelasti meidät tarjoamalla meille kuumaa juomaa. Pienellä eleellä voi joskus olla suuri vaikutus.


Fjäderäggin jälkeen oli vain lyhyt siirtymä Holmön saarelle, Byvikenin kylään, jota elävöittivät yhteisaluksen tuomat saaren kesäasukkaat. Kävelimme kolmisen kilometriä yöpymispaikkaamme Berguddenin majakan juurelle. Retkeilymaja tarjosi mainiot puitteet yöpymiseen ja maisemat olivat loistavat – mitäpäs muuta ne majakan juurella voisivat ollakaan.



Päreillä/paanuilla (paksuus 15 mm) katettu majakka oli aivan omanlaisensa. Pääsimme kurkistamaan myös majakan sisälle.


Lauantai 16.6

Reippaan aamukävelyn jälkeen nousimme taas Fredrikin veneeseen ja suuntasimme etelään. Päivän ensimmäinen kohde oli neljä vuotta sitten sammutettu kivimajakka Holmögadden. Paikallisen viiden hengen majakkayhdistyksen tavoitteena on saada se uudelleen sytytetyksi.



Yhdistyksen edustajia oli paikalla esittelemässä majakkaa, ja yhdessä tutustuimme myös saaren vanhinta majakkaa esittävään pienoismalliin. Syksyllä seura rakentaa vanhimman majakan replikan pihamaalle, nykyisen majakan viereen. Saimme kuulla myös kiehtovia tarinoita ajoista, jolloin venäläiset yrittivät rantautua Ruotsin mantereelle Holmögaddenin kautta.

Holmögaddenilta siirryttiin Suomen puolelle. Vuorossa Utgrynnan, josta oli jo etukäteen tiedossa, että kaikilla keleillä sinne ei pääse.





Matkan varrella oli mukava yllätys: Fredrik vei meidät Nordvalenin kasuunimajakan viereen. Sen äärellä tunsi vahvasti olevansa ”keskellä ei mitään”. Allamme oli vettä reilut 30 metriä ja siinä se vain tyynesti seisoi. Vaikuttava kokemus. Utgrynnanille rantautumiseen ei sillä kelillä ollut mitään mahdollisuutta, joten jatkoimme matkaa Norrskäriin.

Norrskärillä Fredrik grillasi meille maukkaan lounaan sillä aikaa kun kävimme tutustumassa majakkaan ja saareen. Pääsimme taas kiipeämään portaita pitkin linssistön äärelle. Linsseissä oli edelleen pieniä jäämiä mustaa maalia noin sadan vuoden takaa; 1917 venäläiset sotilaat sutivat tervalla koko linssistön vallankumouksensa kunniaksi. Isolla saarella oli paljon avovesikaudella käytössä olevia taloja, ja se toimii myös kalastajien tukikohtana. Saaresta huokui outo autius ja karuus, mikä osittain varmaan selittyy pilveen menneellä säällä ja osittain sillä, että juuri silloin saarella ei tuntunut olevan juurikaan muita.



Lauantain retki päättyi Strömmingsbådaan, joka oli jo vahvasti miehitetty. Pienen saaren rannoilla oli runsaasti riskilöitä, ruokkeja, tiiroja ja ties mitä muita lentäviä. Nekin tiesivät etta luoto oli hyvien kalavesien äärellä. Matkalaiset asettuivat saaren vanhaan majakanvartijan taloon. Päivän kruunasi talon alakerrasta löytynyt sauna! Sen olemassaolosta oli etukäteen ollut pieni epäilys, mutta että se sitten oli siellä! Saaren rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja siitä kuuluu kiitos Strömmingsbådanin perinneyhdistykselle. Saari majakoineen oli hellyttävä ja varmaan monen tekisi mieli palata sinne.



sunnuntai 17.6.

Sunnuntaiaamuna otettiin rauhallisesti. Päivän tuleva ohjelma ei ollut tiukka; luvassa oli lyhyitä siirtymiä ja vain muutama kohde. Siten saatoimme nauttia Strömmingbådanin tunnelmasta ja sen linnuista puoleenpäivää asti.



Veneen irrotessa laiturista otimme suunnan Rönnskäriin, Suomen vanhimmalle ja ainoalle ruotsinvallan ajoilta meidän päiviimme säilyneelle tunnusmajakalle eli pookille. Sen rakennuttivat Vaasan porvarit vuonna 1784. Ensikertaisille pookin sisälle kurkkaaville suurin vaikutus oli sillä kivimassalla, millä pooki oli ankkuroitu lujasti maahan.



Matkalla Korsörenin majakalle käytiin tervehtimässä Enstenin pookia. Rantaan emme uskaltaneet edes yrittää; luodon päällä lenteli hyvin aktiivinen ilmasotakoneisto ja tuntui viisaammalta suosiolla ihailla pookia vain veneestä.

Korsörenin majakka oli omanlaisensa. Vain muutama kävi sen vieressä, heistäkin vain valitut ja harvat kiipesivät linssistöön asti. Osa jätti lähemmän tutustumisen suosiolla väliin. Veneen ja majakan välissä oleva tiivis pusikko ei vain kaikkia houkutellut. Tämän majakan jälkeen olikin luvassa bonusmajakka eli käynti kohteella jota ei oltu suunniteltu etukäteen: kasuunimajakka Vaasa. Ja sitten olikin aika hakeutua yöpymispaikkaan. Tällä kertaa miehitimme entisen kyläkoulun. Siellä kelpasi olla; käytössämme oli sauna, runsaasti majoitustilaa ja jopa jumppasali.



maanantai 18.6.

Viimeinen päivä ja kaksi upeaa kohdetta jäljellä. Ensimmäisenä kohteena oli tarunhohtoinen Valassaari, jossa lintujen lisäksi tuntui olevan myös aivan liikaa hyttysiä. Niistä huolimatta taivalsimme kahden kilometrin pituisen polun, jota myöten myös aikoinaan majakan rakentajat olivat kuskanneet jokaisen majakan osan.



Majakka on pultattu kivilohkareisiin kolmemetrisillä pulteilla. Pulttien tekemistä varten graniittilohkareet oli kuljetettu Ranskaan vuonna 1886. Mieletön työ! Linssistön saavutimme 195 askelman jälkeen ja taas kerran ylhäältä aukesi huikea näkymä.



Vielä yksi kohde: Ritgrund, joka ohjaa veneilijöitä tärkeälle sisäväylälle, jota myöten päästään Perämereltä Selkämerelle ja päinvastoin. Majakan lisäksi saarella on aikoinaan toiminut luotsiasema. Ritgrund on Suomen ainoa pookista tehty merimajakka. Laurellin Suomen majakat -kirjassa on hyvin kuvattu majakkakäyntiä: ”Kurkistaminen vanhaan puumajakkaan on elämys. Ensin noustaan ulkoseinän tikkaita kahden metrin korkeuteen ulko-ovelle, josta tullaan kuusikulmaisen ankkurikivillä täytetyn karsinan reunalle. Tornin sisäpuolella vallitsee edelleenkin vanhan luotsilaitoksen aikainen tunnelmallinen hämärä. Keskellä kivikiuasta erottuu jykevä sydänpilari, jonka yläpää häviää näyvistä onkalon pimeyteen. Loppuun ruostuneet rautatikkaat on korvattu uudemman mallisilla turvatikkailla, jotka katoavat jonnekin korkeuksiin. Heikkopäisen ei ole syytä lähteä niitä kiipeämään”. Meidänkin porukasta vain osa kiipesi ylös asti.

Neljässä päivässä tutustuimme 9 majakkaan, kahteen kasuunimajakkaan ja kahteen pookin. Puhuimme ruotsia ja nautimme maisemista. Tuntui että tuuli oli aina meidän puolellamme, joskus kovempana ja joskus hiljaisempana, mutta ei koskaan meitä vastaan. Sateet osuivat hetkiin jolloin olimme katon suojassa. Söimme hyvin ja myös lepäsimme. Takana on reissu, jota voi sitten vanhempana kiikkustuolissa lämmöllä muistella.



Onnellisesti taas Raippaluodon Svedjehamnin satamassa


Teksti: Laura Lehtonen

Majakkamatka jatkui vielä kotiin ajettaessa:

Myös retken jälkeen voi bongata majakoita, jos sellaisia on matkan varrella.



Toinen autokunta ehti käydä vielä Porin Kallon majakalla, jonne pääsee autolla pihaan. Kun ajaja oli saatellut viimeisen kyydittävän kotiin, oli Helsingin Meritullin torin laidalla vielä vanha yhteistyökumppanimme majakkalaiva Rellu.