suomeksipå svenskain english
 




Lähdimme Eckerön Postilaiturista Mats Sjöströmin punaisella luotsiveneellä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja väki istui ulkona ja kannella, ottaen aurinkoa. Joku nukkui matkaväsymystä pois. Eckerön saaristo vaihtui avomereksi. Mats näytti takana istuville pienen luodon, jossa lepäili hylkeitä.

Horisontissa alkoi näkyä hetkittäin välkähdys jotakin valkoista. Vähitellen siihen liittyi aavistus punaista ja lopulta tuttu profiili nousi merestä. Upea majakkarakennusten kokonaisuus. Märket, tuttu dokumenteista, korteista ja kalentereista.

Yhtä lukuunottamatta olimme ensi kertaa Märketillä: Siinä se on!

Ystävällinen vastaanotto odotti rannassa. Vaihdettiin kuulumiset, tsekattiin vessa ja sitten lähdettiin luoto- ja majakkakierrokselle, jota Annukka opasti ammattilaisen otteella. Uima-allas todettiin täydelliseksi. Vesi oli uskomattoman kirkasta ja pohjalla kirkkaan vaaleanvihreää nukkaa.



Majakkarakennuksen tilat ja vanha esineistö kiehtoivat. Moni ajatteli kaihoisasti, mitä olisi nukkua ja herätä näissä huoneissa. Ilmeni että ihmeitähän täällä on tehty. Huoneissa oli kodikas asumisen ja huolenpidon tuntu. Vanhat tilat ja esineet säilyvät ja syntyvät uudestaan 2000-luvun yhteisön elämässä ja aherruksessa.



Kotoinen ja runsas lounas tarjottiin majakan yhdyssiltaan laajennetulla ruokailu- ja oleskelutasanteella. Paikka on varmasti kesän ykkösterassi.

Leppoisasti viipyillen siirryttiin takaisin luotsikutteriin ja matka jatkui etelään kohti. Rannatonta Ahvenanmerta ajettiin tunnin verran, kunnes Signilskärin saariryhmä ilmaantui itäpuolelle.

Maankohoamisen vuoksi pääsaaren satamaa ei voi käyttää. Veneemme jäi poijuun aallonmurtajan suojaan. Siirryimme veneellä rantaan neljä retkeläistä kerrallaan. Vehmaalla rinteellä näkyi muutama punainen tupa ja ulkorakennuksia, ja oli siellä myös kirjava lauma kesälampaita.

Saarella ei vakituisesti enää asuta. Vanhimmat asukkaat saattavat joskus tulla kesänviettoon lintuaseman hoitajien venekyydillä. Tänä vuonna eivät hekään ole päässeet tulemaan.

Oppaamme Ari Lehtinen oli saarella seurueensa kanssa lintulaskentoja tekemässä. Hän oli rannalla vastassa ja vei meidät sisälle ensimmäisen talon pirttiin. Meille tarjottiin hartaasti kaivatut kahvit ja ihanaa tyrnimehua paikallisista marjoista.



Monet saaren talot on tuotu Pohjanmaalta, ja rakennettu täällä uudestaan. Ne ovat maakunnalle tyypillisiä punamullalla maalattuja kaksikerroksisia hirsitaloja.

Ensimmäisessä talossa on Signilskärin lintuasema, joka on pohjoismaiden vanhin. Se ollut toiminnassa vuodesta 1929 alkaen. Nykyään sitä pitää yllä Ålands Fågelskyddsförening. Pentti Linkola on täällä viihtynyt pitkiä aikoja. Hän kanniskeli kiviä kasaksi, jonka takaa saattoi tarkkailla lintuja. "Linkolan bunkkeri" on edelleen käytössä, esimerkiksi aamulla aseman tehtävään kuuluvassa kolmetuntisessa lintulaskennassa.

Ruotsi-Suomen postilaitoksen historia elää täällä 1600-luvulta alkaen. Eckerön postiruodusta otettiin miehiä postia soutamaan Grisslehamin ja Eckerön välillä. Postiruotuihin kuuluvat talot hoitivat postin kuljetuksen Grisslehamnin ja Eckerön välillä. Siitä hyvästä nämä talot vapautettiin sotaväenotosta. Mutta jos sodassa menetettiin kotiseudun miehiä, menehtyi heitä paljon vaarallisessa oloissa postinsoudussakin.

Signilskär on Natura 2000-alueita. Muuttolintujen suosimista reiteistä yksi kulkee tästä. Ari tunsi paikan historian ja luonnon perusteellisesti. Kysymyksiä kannatti tehdä, niihin sai asiantuntevat ja havainnolliset selvitykset.



Kävimme saaren korkeimmalla kohdalla, josta jotkut erottivat kameransa avulla Märketinkin. Viereisessä saaressa näkyi Hellmanskärin luotsitupa. Tällä paikalla oli 1700-luvun lopulla rakennettu Ruotsi-Suomen optinen telegrafi eli merkinantoaseman masto, yksi niistä jotka sijaitsivat Tukholman ja Eckerön välillä. Signilskäristä se hävitettiin Suomen sodan aikana 1808.



Paikalliset ovat kehuneet että Signilskärissä on käärmeitä miljoonittain. Tämä luuranko oli ainoa havaintomme. Ari kertoi, että kaksi peräkkäistä kovaa talvea oli tuhonnut käärmekantaa perusteellisesti.

Hellmanskär ja sen luotsitupa oli matkan viimeinen kohde. Mats pystyi ajamaan syvään rantaveteen, josta hyppelimme maihin. Yllätykseksi kohtasimme puolalaisen melojan lekottelemassa rannalla auringossa. Hän oli tulossa Ruotsin puolelta. Pitkän ulapalla ajelun jälkeen ajattelee hiljaisena, mitä olisi meloa yksikseen näitä aavoja.

Hieno vanha talo on rapistunut ja hopeanharmaa. Ullakkon ovea avatessa lensi äänetön pääskynen melkein silmille ja sitten ovesta ulos. Sisustus on sekalaista ja paikat likaantuneet, mutta huoneissa on yhä talon parhaiden aikojen esineistöä ja tunnelmaa. Rakennuksen lounaiskulman ulokkeessa on sijainnut loisto, mutta se on myöhemmin laudoitettu umpeen.



Nousimme taas veneeseen ja lähdettiin palaamaan Eckeröhön pirteässä tuulessa. Postbrygganin rannassa kiittelimme Matsin ja lähdimme omille teillemme. Yksi päivä oli irroittanut meidät tavanomaisesta elämästä ja antanut tilaa hengittää ajattomissa maisemissa.