suomeksipå svenskain english
 

Aikaisen aamuherätyksen jälkeen kokoonnuimme Inkoon venesatamassa. Ensimmäiset olivat ehtineet paikalle jo puolitoista tuntia etuajassa ja perinteitä kunnioittaen viimeinen noin vartin myöhässä. Tämä ominaisuus on kuulemma hänellä geeneissä eli ei siihen sitten varmaan mitään apua ole lääketieteen nykyisellä osaamisella. Eikä osallistujajoukko rajoittunut vain pääkaupunkiseutulaisiin vaan paikalle oli tultu Turun suunnasta ja aina Oulusta asti.

Matkaan lähdettiin epävarman sääennusteen varassa. Tuulen oli luvattu olevan koillisen ja idän välillä ja vain kohtuullisena eli siis alle 10 m/s., mutta etelässä vaanivasta säärintamasta ei osattu sanoa jaksaako se kiivetä Suomen rannikolla asti vai ei. Pidimme siis peukkuja Tryggven ohjatessa veneen Inkoon meriväylälle.



Heti alkumatkasta alkaen väki viihtyi veneen peräosassa niin hyvin, että vene taisi jopa pikkuisen kyntää veden läpi. Kyllä varustuksesta näki, että tämä porukka ei ollut ensimmäistä kertaa lähdössä mantereelta saaristoon tai jopa avomerelle. Oli villapaitaa, tuulen ja sateen kestävää vaatetta, pipoja ja hansikkaita, kiikareita ja kaikenlaisia kameroita reissun tallentamista varten. Pikkuisen oli sellainen olo (itsellä siis vain taskukamera), että jonkinlainen ”putkien taisto” oli alkamassa…

Ensimmäinen kohde oli Rönnskär, jossa sotilaspoliisit huolehtivat turvallisuudestamme ja oppaaksi ”määrätty” kersantti Kuuranne huolehti saaren ja sen historian elävöittämisestä. Hyvin oli taustat selvitetty ja mukaan vielä otettu iso nippu vanhoja valokuvia, joiden avulla pystyimme jollain lailla hahmottamaan saarella vuosikymmenien aikana tapahtunutta muutosta. Muun muassa majakanvartijoiden talo oli muuttunut pääskyjen pesimätaloksi. Hiukan oli surullista katsella talon alkavaa (?) rappiota. Vielä kunnostettavissa, mutta ei kyllä kovin kauan.



Tunnusmajakka (valo sammunut vuonna 1928) on komea ja saarella näkyvät jäänteet luotsien, majakanvartioiden ja sotaväen elämästä saivat mielikuvituksen laukkaamaan. Vaikka oltiin oikeastaan aika lähellä mannerta, niin kyllä elämä tuon kokoisella saarella avomeren reunassa on varmasti ollut jotain muuta, kuin mitä me kaikki tänään elämme.
Varmasti sekä plussia että miinuksia – aivan varmasti erilaista!



Rönnskäristä veneellä kohti Porkkala uutta majakkaa eli Kallbådagrundia. Majakka sijaitsee avomerellä hyvin pienellä luodolla (Märket on ISO!) joka on hylkeiden suojelualue, joten maihin ei ollut asiaa. On kyllä poikkeuksellisen komea majakka!



Kiersimme veneellä luodon ja kyllä niitä hylkeitä todellakin oli. Varmaankin satakunta kappaletta – täysikasvuisia ja kuutteja. Kamerat kävivät ja ”kuvauspartaalla” oli ruuhkaa. Muuten oikein hyvin varustetussa veneessä ei siis ole jonotusnumerolaitetta kuvausvuorojen jakamiseksi. Sovulla kaikki kuitenkin saivat vuorollaan otettua kuvat niin majakasta kuin hylkeistäkin ja sitten kohti Barösundia ja lounasta.



Porkkalan selällä näimme ensimmäisiä vilahduksia arktisten lintulajien muutosta, joka oli juuri alkamassa. Paikallisten haahkojen lisäksi näimme ainakin ison joukon alleja ja muutamia hanhiparvia jonossa matkalla pesimäseuduilleen. Merikotkaa saimme odotella vielä tässä vaiheessa…



Lounas siis nautittiin Barösundissa. Maukasta lohisoppaa salaisen paikallisen reseptin mukaan valmistettuna ja lisukkeeksi hyvää leipää. Lounaan yhteydessä esittelimme kukin itsemme, jotta meillä olisi parempi kuva siitä keiden kanssa olimme reissussa. Mukana oli aivan seuran alusta asti jäseninä olleita, päivän verran äskeisen alle jääneitä, mutta myös viime vuonna mukaan tulleita. Kokemusta oli niin Märketistä kuin Gustustakin ja osaamisalueita rakentamisen ja valokuvauksen kautta kalentereiden myyntiin ja kahvilanpitoon. Hyvä joukko oli liikkeelle saatu. Lounastauon aikana yksi meistä käväisi muistelemassa nuoruuttaan vierailemalla pikaisesti kahvilan takana olevassa tanssipaikalla, jossa siis oli nuorena kuulemma käynyt useinkin tanssimassa. Yksityiskohtia noista tanssireissuista emme kuitenkaan udelleet ja olisikohan ihan kaikki enää ”muistissa” ollutkaan.

Lounaan jälkeen aurinko tuli esiin ja alkoi sellainen yleinen ”kuoriutuminen”. Veneen sisällä oli jo suorastaan kuuma eikä ulkonakaan ihan kaikkia kerroksia todellakaan tarvittu. Aivan loistava keli! Matkalla Jussarön saarelle näimme ison siirtolohkareen, Viipurin kiven, joka sijaitsee vanhan Viipuri – Tukholma laivaväylän puolessa välissä.

Jussaröhön päästyämme hyödynsimme pikaisesti kahvilan tarjontaa ja sitten lähdimme kahvilanpitäjän opastamana tutustumaan saareen. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla saaren kaivoskaudesta, koska suurin osa rakennuksista oli rakennettu juuri tuolloin. Talot olivat kyllä jo aika surullisen näköisiä, minkä seurauksena osalla seuran jäseniä alkoivat jo sormet syyhytä. Olisiko tuossa seuraava kohde? Mutta kyllä osa taloista oli jo päässyt niin huonoon kuntoon, ettei edes Majakkaseuran talkooväki niitä kuntoon voisi saada. Siis TODELLA huonoon kuntoon. Eivätkä kaivosmiesten majoitusrakennukset muutenkaan aivan seuran ydinaluetta taida olla…



Jussarön vanha majakka oli auki ja pääsimme kiipeämään sen huipulle maisemia ihailemaan. Tornia kiertävä ritilä oli kyllä joidenkin mielestä sen verran epäilyttävä, että he tyytyivät katselemaan ympäristöä ja merimaisemaa turvallisesti lasien takaa. Sää oli kirkas ja erilaisia merimerkkejä näkyi paljon. Aivan kaikista emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä mistä tornista tai merkistä oli kyse, mutta merikotkan näimme eikä sen lajimäärityksestä tullut riitaa. Ei niin, että ihan riitaan asti olisimme noista merellä näkyvistä pienistä mustista pisteistäkään päässeet, kunhan vain muutaman kohdalla oli eri tulkintoja nimestä.



Vene oli kiertänyt saaren pohjoissatamaan ja pääsimme siis helposti jatkamaan matkaa kohti Sundharunia eli Jussarön uutta (=nykyistä) majakkaa. Nyt aurinko paistoi jo niin voimakkaasti, ett joillain meistä alkoi jo olla kuuma. No, vanha sanonta toteaa, että ”ei lämpö luita riko” ja kyllä käynti peräkannella ja siellä tuntuva pieni tuulenvire riitti jäähdyttämään veneen sisällä olijoiden ylimääräiset lämpöasteet pois.



Sundharun nähtiin läheltä. Majakka ei nyt niin ihmeellinen ole (vaikka kaikki majakat ovat omalla tavallaan kauniita) ja maalipintakin näytti oleva aika lailla huonommassa kunnossa kuin toukokuun kalenterikuvassa.



Sitten suunta länteen ja vuoroon Segelskärin pooki. Yksinkertaisuudessaan vaikuttava näky, josta jäivät erityisesti mieleen klassisesta arkkitehtuurista tutut päätykolmiot. Mutta luodon kalliot olivat kyllä siinä valaistuksessa komeaa katsottavaa. Kyllä jää ja vesi osaa muotoilla kiveä silmiä hivelevällä tavalla.



Storgadden oli minulle kokonaan uusi tuttavuus läheltä katsottuna. Väylän puolta osoittava pallo oli paikallaan, mutta jonkinlainen ”maisemaikkuna” oli alkanut syntyä meren puolelle. Osa kivistä oli irronnut ja meri kyllä osaa sen jälkeen ryhtyä tekemään itselleen tilaa. Toivottavasti asialle tehdään jotain ennen kuin koko pooki romahtaa.



Längden edusti sitten tämän reissun modernismia. Rakennelma täynnä erilaisia antenneja ja kaiken lisäksi aivan liian hyvässä maalissa, että talkoolaisen kunnostusinto olisi virinnyt.

Pitkällä paluulegillä ehdimme sitten vaihtaa ajatuksia niin seuran toiminnasta kuin laajalti kaikesta muustakin. Kokonaisuudessaan aivan loistava reissu erinomaisessa seurassa, josta isot kiitokset Majakkaseuran johdolle ja kaikille mukana olleille.

Kun kaikissa asioissa on aina ainakin kaksi puolta, niin tuon nyt esille omakohtaisen piiiitkän miinukseni reissusta. Sen seurauksena kuuden viikon odotus ennen omaa Märket-vuoroani tuntuu juuri nyt kovin pitkältä. Niin majakoiden makuun reissulla päästiin.




Mukana ollut,
Heikki Mahlamäki

Kuvat: Tommi Heinonen