suomeksipå svenskain english
 



Majakkaseuran hailuotolaiset yhteistyökumppanit tiedottivat kutsuna seuran jäsenille, että luotolaiset järjestävät Huikon lauttarannassa talvitapahtuman lauantaina 10.3. Ohjelmaan kuuluu muun ohella pookihiihdot Laitakarille (10 km) ja Keskiniemen rantaan (20 km).

Kutsujen ja monien järjestelyjen jälkeen kaksi majakkaseuralaista lähti Helsingistä näkemään, millaista on hailuotolaisten hauskanpito. Kohokohtana Arktisen Hulabaloo-tapahtumassa oli meille hiihto Laitakarin tunnusmajakalle eli pookille. Vähän lyhemmästä matkasta siis aloitimme. Keskiniemen valkoisen pookin olimme nähneet, ja vaikeasti saavutettava Laitakari keskellä rantaulappaa olisi nyt tarjolla.

Matkatunnelma alkoi nousta perjantai-iltana Oulunsalon lauttarannassa, josta lähdimme pimeässä illassa jäätielle. Sattui kunnon pyryilma, joka kasasi lunta sivuikkunoihin ja pyyhki säröjen kuvioimaa jäätä autonvaloissa. Kuljettaja kertoi jäällä ajamisesta mm. sen että jäätietä ajetaan aina vähän ylämäkeen – sen verran se joustaa auton painon alla.

Luodon päätietä ajaessa näkyi punainen taskulampun valo tuiskussa tien vieressä: oululais-hailuotolainen Helvi, joka otti meidät hoiviinsa. Pistaydyimme satavuotiaassa talossa ja juttelimme hetken lämmitettävänä olevan pirtin puuntuoksussa.

Helvin tapasimme lokakuussa 2011, kun Majakkaseuran hallitus oli Hailuodossa neuvottelemassa Keskiniemen tunnusmajakan kunnostamisesta yhteistyössä hailuotolaisten kanssa. Hän tuli kertomaan omia kokemuksiaan Keskiniemeltä, ja aloimme jo siinä suunnitella talkooväen majoitusta, ruokailua ja hauskanpitoa kesälle 2013. Urakan on arvioitu kestävän parisen kuukautta.

Lähdimme jatkamaan ja poikkesimme kirjastoon, jossa Kari odotti meitä vanhan luotsiaseman avaimen kanssa. Mukava jälleennäkeminen tämäkin oli. Kari on kunnan kirjastonhoitaja-kulttuurisihteeri, yksi Hailuodon lämpimistä sieluista. Juttua olisi riittänyt nytkin, mutta häntä kutsui iltamyöhällä koti tapahtumajärjestelyjen uurastuksen jälkeen, ja meitä taas tuiskuinen tie.

Yöpymistä varten meille oli varattu 100-vuotias luotsitalo Marjaniemessä: korkea ja kapea rakennus, kuten vanhat luotsiasemat usein olivat. Vintti-ikkuna korkeimmalla tähystystä varten. Hirsiseinien lämpöön oli hyvä tulla, katsella maisemaa ja säätä ikkunoista kolmeen suuntaan, syödä iltapalaa Helvin omenapiirakka jälkiruokana, ja antaa puheiden kulkea.



Luotsivene odottaa kevättä

Aamulla sää oli kokonaan toinen. Kirkas taivas, täysikuu lännen puolessa. Aamupalan jälkeen kävelimme hyvässä kunnossa pidetyn kalastajakylän laitamilla ja kujilla. Sitten tuli hieno uutinen: pääsemme majakkaan. Odotellessamme Lauria, hailuotolaista majakkaopasta, hiihtelimme rannoilla aallonmurtajan suojissa, ja otimme tuntumaa lumeen. Paikoitellen suksi vajosi pehmäksi kinostuneeseen rinteeseen, toisinaan lumi oli kovaa kuin tanssilattia.


Majakka kauneimmillaan?


Lauri tuli ja johdatti meidät ylös majakkaan. Tornin sisäseinät ja keskipilari olivat karheassa huurteessa, portaat kivasti liukkaat ... Mutta ylhäällä häikäisi taivas, ja valkoinen meri ja maa. Maisema oli uskomaton.

Prismalinssistöstä Lauri kertoi, ettei ole alkuperäinen Sautter & Lemonnierin linssistö vuodelta 1871. Tarkistimme myöhemmin, että nykyinen linssistö on AGA:n 1900-luvun puolivälin tuotantomallia. Siinä on prismoihin on upotettu rautakehikkoinen luukku, mistä kätevästi voi mm. vaihtaa lampun. Vaikka linssistö ei ole legendaarisimmalta ajalta, sen valo on varsin kauniisti väreilevä. Webbikameran asentaja aiheutti sen särmiin muutamia murtumia.

Missä sitten on alkuperäinen prismalinssistö?

Ensin Laurin ja taas ystävällisen Karin kyydissä palasimme Marjaniemestä Huikon rantaan, Arktisen hulabaloon tapahtumapaikalle. Meno parhaimmillaan, parisataa ihmistä paikalla. Kauniit hevoset vetivät hiihtäjiä perässään, jääsauna oli auki, tosin lähinnä esittelykäytössä. Teija Märket-kävijä bongasi toisen Märket-talkoolaisen paikalta, haukiputaalaisen Vesan. Syötiin paikallinen linssikeitto, käväistiin makkaranpaistopaikalla ja lähdettiin lopulta pookihiihdon lähtöasemalle.



Jääsauna kuultaa valossa ulkoa ja sisältä


Lähdimme kaksistaan ladulle. Kaikki muut olivat hiihdon jo hiihtäneet. Laitakari erottui jossakin häikäisevän jäälakeuden tuolla puolen, Oulun savut taustanaan. Tunnin hiihdimme viittä kilometriä, kumpikin omaa tahtiaan. Saattoi pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuutta, ja aistia kaikkialla säkenöivää auringonpaistetta. Tuuli oli lähes tyyntynyt, lämpötila pari astetta yli nollan.

Laitakarin pooki kasvoi isoksi, ja sen alakerroksen säteittäinen paalurakenne alkoi erottua. Perillä oltiin. Rannasta löytyi puupenkki, jonka päällä oli kylmälaukussa lämmintä mehua ja viipaloituja appelisiineja. Hyvä tarjoilu siinä vaiheessa.



Kiertelimme pookia ja otimme kuvia. Myöhemmin Cafe Farestiinaa pitävä Jouko kertoi muistitietona, että pooki on viimeksi maalattu punamullalla 80-luvulla, jolloin hailuotolainen Pauli Ojala johti työporukkaa. Kolmenkymmenen vuoden jälkeen urakka olisi kohta uusittava, mistä niin hailuotolaiset kuin Majakkaseurakin ovat tietoisia. Tultaisiinko tännekin joskus talkoisiin?





Tapahtumaa järjestämässä ollut Paavo tuli korjaamaan penkin, eväät ja tienviitat. Joimme mehua ja nautimme hetkestä. Paavo kertoi, miten hän kerran vuodessa huhtikuun alkupuolella hiihtää Hailuodon ympäri. Sellaisena aamuna kun pakkanen on yöllä laskenut 15 asteeseen ja luonut hyvät olosuhteet, hän lähtee matkaan viiden aikaan, jotta keli kestäisi koko hiihdon ajan. Välillä pysähtyy kuuntelemaan hiljaisuutta ja miettii, onko tämä tottakaan.

Paluumatka kävi kätevästi moottorikelkalla, sillä Pauli tarjosi kyydin kuorman päällä. Samat jäätasangot taitettiin nyt melkolailla nopeammin.



Tuulivoimaloita, tai ehkä valon voimaa?


Koska paluu oli jo alussa päätetty lauantai-illaksi, ehdimme nähdä enää unenomaisen tuulimylly-tilateoksen Huikun jäällä ja kuunnella Karin ja hailuotolaismiesten lauluesitykset Cafe Farestiinassa. Näkemättä jäi tulikukka- tulitaide-esitys, jääveistokset ja ties mitä muuta ... Tilaisuuden ohjelma oli näinkin ylenpalttinen, ja se jatkui vielä illallakin kylillä ravintola Haikussa. Me juttelimme vielä Farestiinassa Karin ja Joukon kansssa, ja sitten palasimme lautalla Oulunsaloon, ja kohti Helsinkiä.



Hailuodon kuoropojat laulavat vain hailuotolaisia lauluja - no, ehkä joskus muutakin ...



Olipa mieleenpainuvaa hailuotolaisten vieraanvaraisuus, energia ja ystävällisyys!

Kiitos Kari, Helvi, Lauri, Pauli ja Jouko, ja kaikki muut! Näihin maisemiin on majakkaseuralaisen hyvä tulla. Tilaisuuksia tulee varmasti.

Teija ja Hilkka