suomeksipå svenskain english
 




Märketin talkookausi alkoi tänä vuonna entistä aikaisemmin, eli 10.maaliskuuta, yli kuukautta aikaisemmin kuin koskaan. Se päättyi maanantaina 5.marraskuuta, Suomen Majakkaseuran hallituksen ja Märket-aktiivien vierailuun ja uuden Märket-lyhytfilmin kuvauksiin.

Vuoden 2012 aikana on edelleen löytynyt paljon halukkaita talkoolaisia, myös lähtemään alkukevään ja myöhäissyksyn oloihin. Kokemus majakkarakennuksen huollosta ja elämisestä karuissa olosuhteissa karttuu tällä tavoin.

Kiitos kaikille talkootyöhön osallistujille: esimerkiksi niille, jotka palaavat majakalle useamman kerran kaudessa, tarjoutuen avuksi kun sinne kysytään kokenutta työvoimaa! Samoin monelle seuran uudelle jäsenelle, jotka ovat liittyneet talkoolaisten kaartiin innokkaasti ja hienolla työpanoksella.

Tästä on hyvä aloittaa kauden 2013 työt.

ps. kannattaa käydä katsomassa majakkapäiväkirjaa joulukuussa 2012. Teemme mahdollisesti käynnin Märketille majakalla olevien laitteiden huollon yhteydessä.