suomeksipå svenskain english
 

Bogskärin majakan valo sytytettiin ensi kertaa 12. syyskuuta 1882. 125 vuotta sen jälkeen 14.9.2007 avattiin Maarianhaminan merenkulkumuseossa Bogskärin värikkäistä vaiheista kertova näyttely. Sen avajaisissa merikapteeni, majakkaseuran kunniapuheenjohtaja Seppo Laurellin piti esitelmän, joka kuultiin suomeksi saman vuoden marraskuussa Tieteiden Talolla Helsingissä. Alla esitelmä kokonaisuudessaan.


BOGSKÄRIN VAIHEET

Bogskärin pienet kallioluodot pohjoisella Itämerellä ovat Suomen eteläisimmät vedenpäälliset kiintopisteet. Lähin saari on noin 60 km ja Ahvenanmaan Maarianhamina noin 70 km päässä. Nämä aaltojen huuhtomat kalliot ovat olleet merenkululle vaaralliset jo vuosisatojen ajat, koska ne sijaitsevat vilkkaasti liikennöityjen purjehdusreittien risteyksessä. Näitten surmanloukkujen sijainti on merkitty jo 1600-luvun merikarttoihin

Merenkulkijat pelkäsivät Bogskärin kareja varsinkin pimeällä ja ohjasivat niitä välttääkseen usein liian lähelle Ruotsin rannikkoa ja ajoivat siellä karille. Vuonna 1835 Ruotsin valtio pyysikin Suomen suuriruhtinaskuntaa rakentamaan Bogskäriin majakan. Suomen luotsilaitos piti hanketta mahdottomana toteuttaa. Tilannetta saatiin hiukan parannettua muuttamalla Lågskärin puupooki valomajakaksi ja rakentamalla itäiselle Bogskärille 5,4 m korkea kivinen pooki.

Vuonna 1865 Suomen luotsilaitoksen päällikkö Boris Nordman otti majakkahankkeen uudelleen harkittavaksi. Hän oli nähnyt Ruotsissa Sandhammarenin uudet rautamajakat ja keskustellut niiden suunnittelijan, kuuluisan majakkakonstruktöörin Nils von Heidenstamin kanssa. Hän ehdotti, että Bogskäriin rakennettaisiin samantyyppinen, alaosastaan avoin rautainen valomajakka.

Vuonna 1872 oltiin vihdoin niin pitkällä, että von Heidenstamilla oli teetetty majakan piirustukset ja Suomen valtiopäivät myöntäneet varat sen rakentamiseen. Rakennustoimikuntaan kuuluivat Nordman, von Heidenstam ja yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehti Georg Wilenius.



Seuraavaksi oli ratkaistava, rakennettaisiinko majakka itäiselle vaiko läntiselle Bogskärille. Oikeana paikkana oli aluksi pidetty itäistä Bogskäriä, jolle merimerkkikin oli pystytetty. Vähitellen alkoi kuitenkin kuulua mielipiteitä, että se tulisikin rakentaa läntiselle Bogskärille, joka oli tosin puolta pienempi ja paljon matalampi kuin itäinen Bogskär, mutta lähempänä yleisesti käytettyä laivareittiä. Paikallisten olosuhteitten tuntijat, mm. Kökarin kalastajat, varoittivat rakentamasta majakkaa sinne, sillä se peittyi myrskyllä jääröykkiöiden alle paljon herkemmin kuin itäinen Bogskär. Majakka päätettiin kuitenkin rakentaa läntiselle Bogskärille.

Rakennustyöt läntisellä Bogskärillä aloitettiin Wileniuksen johdolla keväällä 1880. Työväki, 23 miestä, oli tukholmalaiselta Ludvigsbergin konepajalta, joka oli toimittanut majakan rautaosat. Aluksi tasoitettiin luodon epätasainen huippu. Seuraavaksi rakennettiin harjakattoinen polttoainevarasto, joka ankkuroitiin lujasti kallioon. Sitten pultattiin paikoilleen rautalevyistä niitattu varaston ja majakan välinen katettu yhdyskäytävä. Sen jälkeen työt keskeytettiin talveksi.

Kun seuraavana keväänä tultiin jatkamaan töitä, todettiin, että polttoainevarasto oli kadonnut. Kalliossa törröttivät vain katkenneet tartuntaraudat. Yhdyskäytävä oli painunut litteäksi peltiläjäksi. Jäät olivat jyränneet yli luodon. Todettiin kouriintuntuvasti, ettei Bogskäriin ollut mahdollista erillisiä varastorakennuksia, henkilökunnan asuinrakennuksista puhumattakaan. Täällä kaikki oli saatava mahtumaan itse majakkatorniin.

Rakennussuunnitelmaa tarkistettiin. Varastorakennus jätettiin pois ja majakkaan rakennettiin graniitista 3 m korkea kivijalka. Rakennuskivet tuotiin Hangosta ja Tukholman saaristosta. Keskikesällä aloitettiin rautaosien kokoaminen. Ensin kivijalkaan ankkuroitiin 12 valurautaista 25 metristä T-palkkia tornin tukirungoksi. Sitten rakennettiin kerrosten välituet D-palkeista.

Loppukesä 1881 oli epäedullinen rakennustöille. Elokuun alussa puhjennut myrsky huuhtoi mereen kaikki kulkusillat, nosturit, rakennustarpeet ja muonavarat. Arkkitehti Wilenius ja 22 työmiestä joutuivat värjöttelemään luodolla 3 vuorokautta ilman ruokaa ja vettä ennenkuin myrsky taukosi.

Majakan kuoresta tuli kaksinkertainen. Ulkokuori tehtiin 6 millin vahvuisista belgialaisista rautalevyistä ja sisäkuori 4 tuuman ponttilankuista. Tämän kylmyyttä eristävän puukuoren sisälle tulivat asuin- ja oleskelutilat. Sisä- ja ulkokuoren väliin jäi metrin leveä tila kierreportaita varten. Ulkoseinään tuli joka kerrokseen neljä ikkunaa. Sisäseinässä oli joka ikkunan kohdalla vastaavasti ikkuna tai ovi.

Kesäkuun 1882 puolivälissä tornia oli rakennettu jo 5. kerroksen korkeuteen. Työmaalla uurasti 50 miestä. Heinäkuun 10.pnä työmaata kohtasi siihen mennessä pahin myrsky. Rakennusmiesten oli haettava suojaa keskeneräisestä majakkatornista. Suuri hyökyaalto tempaisi irti molemmat työmaaparakit ja vei ne mukanaan ulapalle. Vastoinkäymisistä huolimatta majakka valmistui elokuun lopulla. Sen rakennuskulut olivat 331.541,50 mk eli noin kolme kertaa niin paljon kuin vuoden 1872 valtiopäivät olivat myöntäneet hankkeeseen varoja.

Punaiseksi maalattu 25 m korkea majakkatorni herätti huomiota ulkomaita myöten. Lehdistö alkoi käyttää siitä nimitystä Suomen Eddystone maailman kuuluisimman majakan mukaan, joka oli rakennettu Englannin Kanaalissa samantapaiselle riutalle.

Uudisrakennuksessa oli 7 kerrosta. Kivijalassa oli polttoainevarasto. Ensimmäisessä kerroksessa oli sisäänkäynti ja varastotiloja, toisessa keittiö ja kolmannessa ruokailutila. Ylemmissä kerroksissa olivat asunnot ja huipulla valolaitteet kellokoneistoineen. Ne oli toimittanut vanha hovihankkija Henry Lepaute Pariisista. Linssistö oli Fresnelin järjestelmän 2. luokkaa, suurinta Suomessa käytössä ollutta, läpimitaltaan 1,40 m. Majakan valotunnuksena oli valkoinen kiintovalo ja yksi välähdys joka 15. sekunti. Valon kantomatka oli 16 M.

Majakan vihkiäiset pidettiin 29.8.1882. Neljä Suomen luotsilaitoksen ja tullilaitoksen höyrylaivaa toi paikalle juhlavieraat, heidän joukossaan mm. kolme senaattoria Leo Mechelinin johdolla, kuvernööri kreivi Creuz ja majakan suunnittelija von Heidenstam. Valo sytytettiin 12.9.1882.

Majakkaa suunniteltaessa oli varauduttu siihen, että sen väki saattoi joutua olemaan pitkiä aikoja täysin eristyksissä muusta maailmasta. Varastotilat oli mitoitettu niin, että niihin mahtuivat vähintään 6 kuukauden polttoaine- vesi, ja muonavarastot. Sen lisäksi oli tislauslaite juomaveden valmistamiseksi merivedestä. Ylimpään kerrokseen oli sijoitettu palolaitteiston vesisäiliö, josta johtivat sammutusputket alempiin kerroksiin. Tulipalon vaara olikin tavallista suurempi tässä majakassa, jonka sisällä oli puurakenteiset asunnot, suuret polttoainevarastot, puulämmitteiset uunit ja isolla petrolipolttimella varustettu valaistuslaitteisto. Ulkomailla tämäntyyppisiä majakoita olikin tuhoutunut tulipaloissa, niiden joukossa brittien kolmas Eddystone.

Tornin sivulla oli pari venekurkia, joilla majakan veneet, isompi väkivene ja pienempi kalastusvene voitiin nostaa kolmannen kerroksen korkeudelle.

Bogskärissä oli kaksinkertainen miehitys, yhteensä 9 miestä. Talvella majakalla oli viisi miestä, ja muina vuodenaikoina neljä. Loput olivat muissa tehtävissä Ahvenanmaalla. Vaihdot pyrittiin suorittamaan syyskuun, marraskuun ja toukokuun 1. päivänä, silloin kun säät sallivat. Tuulisella säällä korkea merenkäynti esti kaikki yritykset lähestyä majakkaa. Polttoaine- ja muonatäydennyksetkin oli usein suoritettava siten, että luotsihallituksen höyrylaiva ajoi tuulen yläpuolelle ja tynnyreihin pakatut tarvikkeet heitettiin mereen ajelehtimaan kohti majakkaa. Majakkamiehet pyydystivät ne ensin kalliolleen ja kiskoivat sitten ne taljoilla ylös torniinsa.

Bogskärin majakasta, jota monet asiantuntijat olivat pitäneet mahdottomana rakentaa, tuli von Heidenstamin konstruktööriuran kuuluisin saavutus. Hän sai osakseen ihailua ja kunnianosoituksia ja hänet palkittiin monin ritarimerkein. Myös arkkitehti Wilenius sai 5.000 mk valtionpalkinnon.

Seuraava vuosi 1883 päättyi ankaraan lounaismyrskyyn. Useita ikkunoita särkyi ja vettä tulvi sisälle. Lanternin valolaitteen linssirumpu, joka oli tärissyt koko myrskyn ajan, työntyi ylös paikaltaan, jolloin se pyöriminen hidastui ja lakkasi useita kertoja kokonaan. Majakka oli liian kevytrakenteinen.

Kesän helteessä elämä rautatornissa oli epämiellyttävää, varsinkin silloin kun meri oli tyven ja aurinko paahtoi rautalevyihin. Silloin sisätiloihin syntyi lähes sietämätön kuumuus. Talvisin taas ikkunat saattoivat jäätyä meren pärskeistä niin läpinäkymättömiksi, että sisätiloissa vallitsi masentava pimeys.

Kesällä 1887 luotsilaiva Walvoja toi Turusta 25 työmiestä rakentamaan majakan tyveen aallonmurtajaa. Se tehtiin Turun Samppalinnan kalliosta louhituista kivenjärkäleistä.

Helmikuun 14. pnä 1889 puhkesi myrsky, joka oli tehdä selvän koko Bogskäristä. Sen ympärille oli kertynyt ajojäitä. Lumimyrsky nosti aallokon, joka järisytti tornia. Roiskeet ulottuivat lyhtyyn asti. Illalla klo 10 maissa aallot ja jäät painoivat sisään seinälevyn 1. kerroksen varastotilassa. Ilmanpaine oli niin kova, että kaikki valot sammuivat ja tornin rautainen kattokuukku lensi jäljettömiin. Osa ulkoparvesta repeytyi irti, ja aallot veivät mukanaan 60 jalan korkeuteen kiinnitetty pelastusveneen.

Ylempiin kerroksiin pelastautunut väki odotti jo koko majakan kaatuvan Itämeren helmaan. Seuraavana aamuna myrsky kuitenkin asettui ja päästiin lähemmin arvioimaan sen aiheuttamia tuhoja. Kolmesta alimmasta kerroksesta oli särkynyt yhteensä 15 ulkokuoren isoa peltilevyä. Kolmannen kerroksen käytävän permanto oli romahtanut. Kaikki ovet ja ikkunat olivat rikki. Särkyneitä ikkunaruutuja oli 60. Kahdessa alimmassa kerroksessa hävitys oli perusteellinen. Pääosa muonavaroista polttoaineista oli veden ja jääsohjon alla.

Nälkiintyneet ja viluiset miehet joutuivat odottelemaan apua pitkään. Majakkamestari Valentin Montell kirjoitti hätäviestejä ja heitteli niitä pullopostina ajojäitten sekaan. Vasta maaliskuun lopulla talvilaiva Expressiltä havaittiin majakan olevan pimeänä ja sortumaisillaan ja ilmoitettiin tilanteesta luotsihallitukselle. Vielä kesäkuun alussa maarianhaminalaisen vartiokutterin väki poimi merestä pullon, jonka sisällä oli Montellin 26.3 päivätty avunpyyntökirje.

Majakkatornia vahvistettiin tiheämmällä tukiraudoituksella sekä uudella 3. kerrokseen asti ulottuvalla rautakuorella, jonka levyt olivat 12 mm vahvuisia. Samalla pohdiskeltiin myös, minkälainen viestitysjärjestelmä majakalle voitaisiiin hankkia avun saamiseksi hätätilanteessa. Tornissa oli vain signaalimasto lippuviestien vaihtamiseksi. Valtion lennätinlaitos oli kylläkin jo v. 1885 esittänyt merikaapelin vetämistä Maarianhaminasta Bogskäriin. Vuonna 1890 asia otettiin jälleen esille. Nyt kaapeli olisi vedetty Utöstä Bogskäriin. Molemmat esitykset jäivät kuitenkin toteutumatta huikeitten kustannusten vuoksi.

Syksyllä 1890 Bogskär joutui useitten peräkkäisten rajuilmojen kouriin. Lokakuun lopulla vallinneessa myrskyssä ruotsalainen parkkilaiva Kristiina Sofia ajoi Bogskärien välissä olevalle karille ja upposi. Laivan masto törrötti kuohujen seasta ja majakalle asti nähtiin mies, joka oli sitonut itsensä sen huippuun. Mies oli näkyvissä seitsemän tunnin ajan, mutta mitään voitu tehdä hänen auttamisekseen. Haaksirikossa hukkui kuusi miestä. Loput seitsemän onnistuivat pelastautumaan veneellä Kökarsörenin luodolle.

Majakkakin vaurioitui myrskyssä. Aaltojen ryskytys katkaisi toisen kivijalkaa vahvistavista jykevistä rautavanteista. Kellariin tulvi vettä, koko torni tärisi rajusti ja itse luodostakin irtoili kalliolohkareita. Majakan perustusten pelättiin liikkuneen paikoiltaan. Näin vakava ei tilanne kuitenkaan ollut.

Vuonna 1894 tornin painoa ja lujuutta lisättiin täyttämällä sisä- ja ulkokuoren väli betonilla kolmanteen kerrokseen asti. Yhteyksiä ulkomaailmaan kohennettiin hankkimalla majakalle punaista, vihreää ja valkoista valoa näyttäviä lyhtyjä. Niiden ryhmitystä ja lukumäärää muuttelemalla oli mahdollista lähettää 15 erilaista viestiä lähivesillä liikkuville laivoille. Viestien tulkintaohje painettiin yleiseen loistoluetteloon. Majakkamestari Montell oli syksyllä 1890 tuonut majakalle parin Ranskasta hankkimiaan kirjekyyhkysiä, jotta hänellä olisi tarvittaessa edes jokin keino päästä yhteyteen muun maailman kanssa.. Myöhemmin vvuonna 1895 Maarianhaminan postimestari Uno Godenhjelm suoritti kirjekyyhkysillä onnistuneita kokeita viestien kuljettamiseksi Maarianhaminan ja Bogskärin välillä, ja 1899 Bogskäriin perustettiin oma kyyhkyslakka.

Bogskärin merkitys kasvoi 1890-luvulla kun Suomen ensimmäinen jäänmurtaja Murtaja otettiin käyttöön. Majakka oli tärkeä havaintopaikka, josta voitiin pitää silmällä jäätilannetta ja raportoida edelleen aluksista, jotka tarvitsivat jäänmurtajan apua.

Vuonna 1903 valolaitteisto varustettiin professori af Forsellesin kehittämällä painepolttimolla, jolloin petrolin kulutus putosi kuudesosaan. Kesällä 1906 majakkaan asennettiin Suomen ensimmäinen langaton lennätin, jolla pidettiin yhteyttä Maarianhaminaan. Laitteet toimitti berliiniläinen tmi Siemens & Halske. Maarianhaminan Luotsivuorelle rakennettiin erityinen lennätinasema. Bogskärissä laitteet sovitettiin sisä- ja ulkokuoren väliseen käytävään. Antennijärjestelmää varten tornin huippuun asennettiin neljä eri suuntiin törröttävää mastoa. Laitteiston käyttövoimana oli kaksi 6 hv bensiinimoottoria.


Majakka 1910-luvulla

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä valaistus ja miehitys Bogskärillä lopetettiin. V. 1915 saksalainen risteilijä ampui majakkatorniin useita kranaatteja. Valolaitteet ja sisätilat tuhoutuivat. Neljästä ylimmästä kerroksesta jäi jäljelle vain vääntyneitä palkkeja ja tulipalossa kärventynyt ulkokuori. Betonitäytteinen alaosa säilyi paremmin.


Pommitusten jälkeen

Rauhan palattua pohdiskeltiin, yritettäisiinkö majakka korjata vai rakennettaisiinko se kokonaan uudelleen. Marraskuussa 1919 merenkulkuhallituksessa laadittiin piirustukset miehitetylle teräsbetonimajakalle, jonka ytimenä olisi ollut entisen tornin säilynyt alaosa. Suunnitelmaa ei kuitenkaan toteutettu, vaan päädyttiin kokonaan uuteen ratkaisuun.

Suomessa oli jo ennen maailmansotaa asennettu muutamaan loistoon ja majakkalaiva Storbrotteniin ruotsalainen Gustaf Dalénin kehittämiä automaattisia asetyleenikäyttöisiä valolaitteistoja. Vuosina 1921-1922 Bogskär muutettiin Suomen ensimmäiseksi miehittämättömäksi merimajakaksi. rautatornin palanut yläosa poistettiin ja jäljelle jääneen betonitäytteisen tumpin päälle asennettiin AGA-majakka. Se sijoitettiin kuuden betonipilarin varaan, jolloin isotkin aallot pääsivät esteettä niiden välitse, mutta aaltojen harjat särkyivät eivätkä vesimassat tunkeutuneet lyhtyyn asti. Majakan vanhaan alaosaan kytkettiin niin suuri määrä asetyleenipulloja, että kaasua riitti koko talveksi.


Automatisoinnin jälkeen

Uusi valolaite sytytettiin syksyllä 1922. Sen valotunnus oli kolme valkoista välähdystä minuutissa ja valon kantavuus 16 M.


Tarkastusalus Walvoja Bogskärin edustalla

Vuonna 1981 majakka peruskorjattiin ja varustettiin helikopteritasanteella. Ulkosivut maalattiin valkoisiksi ja keskelle tornia sininen vyö. Nykyisin Bogskär toimii aurinkoenergialla. Valon kantomatka on enää 8,8 M , mitä pidetään riittävänä nykyajan majakoille. Helikopteritasanteella on tutkamajakka ja automaattisen sääaseman laitteistoja. Tasanteen alla entisessä lyhtykojussa on merivartiolaitoksen automaattikamera. Itämeren Eddystone hoitaa edelleenkin virkaansa yhtä valppaana ja uskollisena kuin brittiläinen isoveljensä Englannin Kanaalin sumuisilla vesilla.

Seppo Laurell

Kuvat Seppo Laurellin arkistosta