suomeksipå svenskain english
 

Kansainvälistä majakkapäivää 2015 saatiin viettää Gustavsvärnissä ehkäpä koko kesän kauneimpana viikonloppuna. Aurinko hymyili yhtä makeasti kuin Hangonkeksi ja n. 350 vierasta nauttivat lämpimästä sunnuntain kesäpäivästä. Tänä vuonna saarella oli opastuksien (suomi, ruotsi, englanti) lisäksi järjestetty Sumusireenitalon yläkerrassa majakka-aiheisia dokumenttielokuvanäytöksiä sekä lapsille ulos filtille solmupaja köysineen ja opaskirjoineen. Olimme tuoneet paikalle myös majakka-aiheisia kirjoja tutustuttavaksi. Majakkapuoti tarjosi grillimakkaroiden ja itseleivottujen herkkujen lisäksi monenlaisia tuotteita t-paidoista postikortteihin ja aiheeseen liittyviin julisteisiin. Vierailla oli myös mahdollisuus grillata omia eväitä ja osa olikin tullut saarelle piknik-korin kanssa nauttimaan herkuistaan ja idyllisistä maisemista. Kuvat puhukoon puolestaan…



Valmista!



Jari-opas valmiina odottamassa ensimmäisiä majakkapäivän vierailijoita



Vieraita



Majakkapäivän vieraita



Ari ja Juhi makkaranpaistossa ja Nanna mehuntäydennyspuuhissa



Makkaraa!



Opastusta ruotsiksi ja päiväkahvihetki



Sören opastaa ruotsiksi...



...ja Jari suomeksi



Topi Helsingistä tekee havaintoja ympäristöstä äitinsä ja mumminsa kanssa



Ei paratiisia ilman käärmeitä...



Majakkapäivän vieraita Porista



Lapset solmupajassa



Solmupaja



Kahvia, korvapuusteja ja makkaraa!



Herkuttelua



Vieraita piknikillä



Majakkapäivän vieraita



Kohtaamisia



Saaren nuorin vieras päiväunilla



Pikku-neiti niityllä



Päivän viimeisiä vieraita



Paluumatkaa odottamassa



Yö majakalla – taustalla Hangon kaupungin siluetti




Teksti ja kuvat: Jarna Juntura