suomeksipå svenskain english
 

27.08.2008 ::

Suuri majakkaristely huipentui Märketille

Suomalaisen risteilylaivan Kristina Brahen suuri majakkaristeily Helsingistä lounaisrannikon majakoille huipentui tiistaina 26. elokuuta aluksen vierailuun Märketin majakalla.

Kristina Brahe saapui Märketille tiistaina klo 8.00 etelästä. Suotuisten tuuliolojen ansiosta yhteensä 84 matkustajaa ja miehistön jäsentä nousi maihin Märketille. Kyseessä oli todennäköisesti suurin yksittäinen vierailijaryhmä Märketillä majakan 123-vuotisessa historiassa. Lajissaan matkustaja-aluksen vierailu majakalla lienee ollut myös ensimmäinen.

Kristina Brahen suuri majakkaristeily lähti sunnuntaina Helsingistä. Ensimmäinen vierailukohde oli Utö. Matkalla nähtiin myös mm. Lågskär ja Sälskärissä noustiin myös maihin tiistai-iltapäivällä. Matkalla on ollut mukana Suomen Majakkaseuran opas. Seura osallistui matkan suunnitteluun.

Brahen matkustajien käyttämä rahamäärä ja opastuksesta saadut tulot tuottivat suuren osan kesän 2008 tuloista Märketillä. Muuten kuluneena toisena toimintavuonna tulot majakalta ovat jääneet niukoiksi. Matkustaminen majakalle on kallista, eivätkä matkustajat halua enää sen jälkeen satsata Märketin tuotteisiin, joiden tuotoilla kuitenkin kunnostustyötä tehdään. Onneksi kuitenkiin Brahen matkustajat olivat avokätisiä, kiittelee Majakkaseuran puheenjohtaja Pekka Väisänen.

Kristina Brahen vierailusta Märketillä lisää Märketin päiväkirjassa Päiväkirja 260808.












« takaisin