suomeksipå svenskain english
 

13.02.2014 ::

Vuoden veneilyteko 2013 -palkinto Suomen Majakkaseuralle


Altti Holmroos ja Petri Porkola vastaanottivat palkinnot 7.2. Venemessuilla Helsingissä


"Veneilytoimittajat ry on valinnut Suomen Majakkaseura ry:n Vuoden Veneilyteko -palkinnon saajaksi. Palkinto myönnetään seuran ansiokkaasta, kymmenvuotisesta toiminnasta majakoiden tunnustamisessa kansalliseksi kulttuuriperinnöksi.

Juuri Suomen saaristoisella, karikkoisella ja sokkeloisella rannikolla majakat ovat olleet poikkeuksellisen tärkeitä merenkululle. Lukemattomat ovat ne laivat ja kalastusalukset, joita majakan tuike on ohjannut pimeässä vaanivien karien ohi satamiin. Veneilijöille ja saariston asukkaille majakat ovatkin pysyneet luontevana osana maisemaa, mutta muualla niiden arvoa ei ole aina täysin ymmärretty. Uusi teknologia on lieventänyt majakoiden tärkeyttä laivaliikenteelle, jolloin niiden kunnossapitoon ei ole osoitettu resursseja yhtä luonnollisesti kuin ennen.

On tarvittu Majakkaseuran ja sen jäsenten kaltaista kansalaisaktiivisuutta tilanteen muuttamiseksi. Ahkerointi konkreettisissa kunnostustöissä ”kummimajakoilla” Märketillä ja Gustavsvärnissä sekä onnistunut tiedotus majakoiden tilanteesta myös ei-veneilevälle kansalle on saanut muutoksen vähintään orastamaan.

Majakat matkailukohteina kiinnostavat yhä enemmän, majakoita hallinnoivat tahot ovat alkaneet heräillä suojelutyöhön. Merkittäviä lahjoituksia on jo saatu yksityisiltä yrityksiltä ja henkilöiltä.

Ei ole liioittelua arvioida, että Suomen Majakkaseuran toiminta on jo nyt pelastanut jälkipolville paljon sellaista, mikä muuten olisi rapistunut unohduksiin. "
Veneilytoimittajat ry:n lehdistötiedotteesta 8.2.2014

Palkinnon luovutti Vene 14 Båt -messujen avajaistilaisuudessa Mikko Härö Museovirastosta. Suomen Majakkaseuran varapuheenjohtaja Petri Porkola korosti kiitospuheessaan seuran jäsenistön aktiivisuutta ja sitoutuneisuutta. Samalla hän korosti veneilyn ja majakkamatkailun tärkeyttä majakoiden säilymisessä hyvässä kunnossa ja avoimina myös jälkipolville. Hän kiitti myös lehdistön ja muun median tärkeää roolia majakoihin ja majakkamatkailuun liittyvän tiedon välittäjinä.








« takaisin