suomeksipå svenskain english
 

25.01.2006 :: Pekka Väisänen

Kaius Hedenström on poissa

Suomalainen valokuvaajalegenda on poissa. Kaius Hedenström kuoli tammikuun 21. päivänä. Suomen Majakkaseura menetti samalla jäsenen ja tärkeän tukihenkilön.

Kaiukselle meri oli kaikki kaikessa. Avovesikauden hänen kotinsa tuntui olevan Saaristomeri, josta hänet useimmiten tavoitti. Kaupungissa ollessaan Kaiuksella oli useimmiten vauhti päällä, mutta saaristo oli hänelle varsinainen alkukoti ja rauhan tyyssija.

Meren merkeissä minäkin tutustuin Kaiukseen. Kun etsin valokuvia Suomen Majakat –kirjaan, kuulin että Kaius Hedenströmillä olisi hienoja majakkavalokuvia. Niistä päätyi lopulta vain Gustav Dahlenia esittävä kirjaan, mutta se on sitten sitäkin hienompi. Gustav Dahlen sijaitsikin Kaiuksen kotivesillä.

Vuosia myöhemmin Kaius kuuli Suomen Majakkaseurasta ja halusi mukaan. Hän toimi majakkaseuran tilintarkastajana. Lisäksi Kaius otti vapaaehtoisesti itselleen kuuliaisuustehtävän: Hän leikkasi talteen ruotsinkielisissä lehdissä julkaistut majakka-aiheiset kirjoitukset ja lähetti ne allekirjoittaneelle arkistoitavaksi. Mukana oli usein kirje, joka oli kirjoitettu klassisella käsialalla ja ilmeisesti aidolla, paksulla mustekynällä. Maallikolta tuollaisen käsialan kirjoittaminen veisi ikuisuuksia!

Parasta olivat kuitenkin kirjekuoret, jotka olivat silkkaa taidetta. Kaius piirsi niihin jännittäviä hahmoja, leikitteli kirjaimilla ja sanoilla. Minua hän tituleerasi uskomattoman kekseliäillä termeillä, mutta niin vaan kirjeet päätyivät oikeaan osoitteeseen kuivakkaassa virastossakin.

Viimeisen leikkeitä sisältäneen kirjeensä Kaius kirjoitti ja postitti minulle 30. joulukuuta 2005 eli kolme viikkoa ennen kuolemaansa. Kaius ei ehtinyt mukaan Viron-matkoillemme, vaikka niistä oli puhetta. Näin hän ruoski itseään viimeisessä kirjeessään, jonka hän kirjoitti upealla koristeellisessa ”keskiaikaisella” kirjoitustyylillään:

”Olen ollut passiivinen majakkamies enkä tiedä kuten miten tästä eteenpäin. Hyvin, hyvin mieluusti olen edelleenkin jäsenenä tässä noobelissa porukassa jos vain haluat minun olevan samassa köörissä.”

Ja mehän halusimme. Muistakaamme Kaiusta lämmöllä ja kunnioituksella, niin kuin hänkin muisti isäänsä Osvald ”Hede” Hedenströmiä, yhtä Suomen ensimmäisistä ammattimaisista lehtivalokuvaajista. Kun Hedestä kertovalle kirjalle ei löytynyt kustantajaa, Kaius pisti pienen omaisuuden peliin, jotta kirja saatiin julkaistua. ” "Isä ansaitsee muistomerkkinsä, se tässä tärkeintä on”, hän kuittasi toimittajan ihmettelyt.

Aivan liian pieneksi hetkeksi yhtyivät Suomen Majakkaseuran ja Kaius Hedenströmin tiet. Olemme siitäkin kiitollisia.

Pekka Väisänen


« takaisin