suomeksipå svenskain english
 

02.04.2012 ::

LYÖKIN POOKI KUNNOSTETAAN MUSEOVIRASTON TUELLA

Suomen vanhin suuri merimerkki ja vanhin majakkarakennelma Lyökin pooki kunnostetaan. Museovirasto on myöntänyt Ulkosaariyhdistykselle 40 000 euroa Uudenkaupungin saaristossa sijaitsevan tunnusmajakan pahoin vaurioituneen pinnan uusimiseen.

”Museoviraston avustus ja muut pienemmät avustukset eivät vielä kata kaikkia remonttikuluja, mutta uskallamme aloittaa työt koossa olevilla varoilla. Tukea tarvitaan edelleen, ja muun muassa kotiseutuyhdistysten haastekampanja Lyökin hyväksi onkin käynnissä”, toteaa Ulkosaariyhdistyksen puheenjohtaja Sakari Lindström.


”Museoviraston tukipäätös oli ratkaiseva askel pookin pelastamisessa"

”Museovirasto osoitti hienolla tavalla tuntevansa vastuuta arvokkaasta suomalaisesta kulttuuri- ja rakennusperinnöstä”, Lindström sanoo.

Avustuspäätöksen tärkeä pohjustus oli mitä ilmeisimmin Suomen Majakkaseuran helmikuinen päätös myöntää 10 000 euroa Lyökin pookin kunnostamiseen", sanoo Majakkaseuran puheenjohtaja Pekka Väisänen. - ”Olemme erittäin iloisia, että voimme auttaa pookin kunnostamisessa.”



Majakkaseura ja Ulkosaaristoyhdistys tiedotustilaisuudessa 24.2.2012

Pookin kunnostus alkaa heinäkuun puolivälissä. Vakka-Suomen Rappauspalvelu Oy poistaa ensin vanhan pinnoitteen ja pinnoittaa pookitornin sitten uudella rappauksella. ”Yritys tuli meitä todella hienosti vastaan. Se piti tarjouksensa voimassa muuttumattomana kaksi vuotta ja tulee sittenkin vielä hinnassa huomattavalla summalla vastaan”, Lindström kiittelee.

Työn on määrä valmistua elokuussa, minkä jälkeen Lyökin pooki on pitkästä aikaa kunnossa. Viimeksi vuonna 2008 uusittiin pookin lyijykatto. Työ tehtiin Museoviraston tuen turvin.

Lyökin pookin rakensi vuonna 1757 sama rakennusmestari joka rakensi 1753 alkuperäisen Utön majakan. Pooki on säilynyt alkuperäisessä asussaan jo 255 vuotta. Vuonna 2000 valtion kiinteistöyhtiö Kapiteeli pisti historiallisen merimerkin myyntiin. Tuolloin juuri perustettu Ulkosaariyhdistys otti pookin hoiviinsa.

Samaan aikaan valmistui myös vanhojen merimerkkien inventointi, jonka suorittivat silloinen Merenkulkulaitos, Helsingin yliopisto ja Museovirasto. Lyökin pookin kulttuurihistoriallinen merkitys todettiin tuolloin virallisesti, ja useimmille se oli yllätys, Lindström muistelee.

Vuonna 2007 Ulkosaariyhdistys rakennutti hankkimillaan varoilla pookin ympärille rakennustelineet. Tämän kesän remontti toteutuu viime hetkillä, sillä rakennustelineiden käyttöikä alkaa olla lopussa. ”Työ on kestänyt paljon pidempään kuin kuvittelimme”, sanoo Lindström.

Faktaa Lyökin pookista

Aloitteen Lyökin pookin rakentamiseksi teki turkulainen valtiopäivämies Kristian Trapp Tukholman valtiopäivillä 1746. Asia otettiin kuninkaan esittelyyn vuonna 1753, jolloin kuningas Adolf Fredrik hyväksyi hankkeen. Rakennustyön sai suorittaakseen laivanrakennusmestari Robert Fithie, sama mies, joka oli aiemmin urakoinut Suomen ensimmäisen valomajakan Utön muuraustyöt. Torni valmistui kesällä 1757.



Lyökin suuriruutuinen kivipooki sijaitsee Uudenkaupungin edustalla olevalla matalalla kallioluodolla. Sen itäpuolitse kulkee ikivanha Turku - Pohjanmaa saaristoreitti. Pookin kohdalta kääntyi aikoinaan myös Ahvenanmaan pohjoispuolitse Tukholmaan johtanut väylä, jota esimerkiksi Pohjanmaan tervalaivurit käyttivät.

Yhteensä 16,5 metriä korkea torni on muurattu isoista maakivistä ja saarelta louhituista graniittilohkareista. Perustan ulkohalkaisija on 6,8 m ja yläosan 3,5 m. Seinämien vahvuus tyviosassa on 2,5 m. Tornin pyöreä katto on muurattu tiilistä ja päällystetty lyijylevyllä. Muodoltaan tunnusmajakka on oikeastaan ylisuureksi kasvanut kummeli ja havainnollistaa mielenkiintoisella tavalla merimerkkien kehitystä. Lyökin pooki on Suomen merkittävimpiä rakennushistoriallisia muistomerkkejä.

Lisätietoja kunnostusprojektista:
Pj. Sakari Lindström, Ulkosaariyhdistys p. 0400-826522
Pj. Pekka Väisänen, Suomen Majakkaseura p. 044-3200309




« takaisin